lauantai 18. lokakuuta 2008

Joulu lokakuun alussa..?



Hohhoijaa. Joka vuosi joulu tulee aikaisemmin. Kuulostaako tutulta? Muutama viikko sitten kaupassa oli jo glögiä, mainoksissa kehotettiin: "vaikka joululahjaksi!", nyt (ruoka)kaupoissa on jo runsaasti joulukalentereita ja -koristeita! No okei, reilu kuukausi niin sittenhän on jo joulukuu.. Pitäisiköhän jo alkaa ostamaan lahjoja? Varauduin kyllä jo itsekin talven tuloon, tekemällä talvitakin nimittäin. Tai syys-. Tummanharmaasta villakankaasta, vaaleanpunaisella vuorilla. Malli Burdasta nro 9/2006. Taakseni lisäsin tampin, ohjeessa ei sellaista löytynyt. Onnistui hyvin englanninkielisistä ohjeista huolimatta! Takin hinnaksi tuli n. 25e, mikä on huimasti halvempi kuin kaupasta ostettuna! Ainakin 80e saa maksaa takista, jonka kangas ei välttämättä kestä nyppyyntymättömänä kovin kauaa.

lauantai 20. syyskuuta 2008

"Taas" ruokaohjeita


Kauraomenapaistos (Myllyn paras- paketin kyljestä)

n.5 isoa omenaa tai 10 pientä
1 tl kanelia
(jauhettua inkivääriä)

100g voita
1 dl fariinisokeria
3 dl kaurahiutaleita
½ dl vehnäj.

Lohkotut omenat laitetaan esim. voideltuun piirakkavuokaan ja niiden päälle ripotellaan kaneli ja inkivääri. Sulaan rasvaan sekoitetaan loput aineet, ja seos laitetaan omenoiden päälle. Paistetaan 200' c niin kauan että omenat on kypsiä (n. 20-30min). Herkkua jäätelön tai kermavaahdon kanssa!

Suklaakakku/ muffinit

4 dl vehnäj.
1 dl perunaj.
4 dl sokeria
½ dl kaakaojauhetta
1 tl suolaa
1 tl vanilliinisokeria
1 tl ruokasoodaa
150g voita sulatettuna
2 munaa
½ dl maitoa
250g rahkaa (tai reilummin maitoa)

Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään. Jauhoseokseen lisää kaikki loput aineet varovasti sekoittaen, ja jaa herkullinen seos muffinivuokiin tai kookoshiutaleilla vuorattuun kakkuvuokaan. Paistetaan 175' c kakkua 45-50 min, muffineja n. 20 min. Valmiiden leivonnaisten kuuluu olla hieman kosteita. Nam nam.

Paistettuja juureksia (tämä on syksyn ehdotonta herkkua!!)

reilusti syksyn perunoita
muutama porkkana
1 lanttu
3-4 sipulia (punasipuli on tässä(kin) herkkua)
Oliiiviöljyä
suolaa
mustapippuria
paprikaa

Lohko porkkanat ja lantut paloiksi. Laita uunipellille ja uuniin, n. 200' c. Pese perunat huolellisesti ja lohko neljään osaan pituussuunnassa. Lisää pellille perunat, oliiviöljy sekä mausteet. Voit sekoittaa öljyyn astiassa mausteet ja sivellä sen juuresten pintaan pullasudilla tai kaataa suoraan öljyn ja mausteet pellille. Laita koko pelti uuniin ja kypsennä kunnes ne ovat kypsiä. (meillä pellillinen riittää 3-4 henkilölle!)


lauantai 30. elokuuta 2008

Opiskelijan herkkuruokia

Olen nyt siis opiskelija, kokiksi tulossa tai ainakin pitäisi. Tässä yksi herkkuohje joka tuli keksittyä kiireessä: (tekoon meni n. 10 min.)

Italialaistyyppinen pastaruoka

pastaa
oliiviöljyä
Pirkka tonnikalaa ital. kastikkeessa
1 tomaatti
mozzarellaa
mausteita

Laita kiehumaan jotain nopeaa ja hyvää pastaa, esim. tagliatellea tai makaroneja. Laita samaan aikaan toiseen kattilaan oliiviöljyä ja sipuli, ja kuullota se. Kumoa sekaan tonnikala, sekä tuore tomaatti kuutioituna. Keitä hetki ja lisää budjetin salliessa mozzarellapaloja. Mausta tarvittaessa (tonnikalassa on mausteita) esim. basilikalla ja oreganolla. Yhdistä pastan kanssa ja nauti heti.

Risotto soijarouheesta/ jauhelihasta (myllyn paras) n. 2 annosta

riisiä, esim. pitkä- tai pikariisiä 1dl
sipuli
öljyä
soijarouhettaja+vettä tai jauhelihaa
½ kasvisliemikuutio
vettä n. 3dl
n. 1 dl maissia, pakasteesta, esim pirkka
mustapippuria
suolaa

Laita soijarouhetta juomalasiin kostumaan veteen niin että rouhe peittyy. kuullota sipuli öljyssä ja lisää riisit. kuullota hetki. Lisää soijarouhe ja kasvisliemikuutio+ vesi. Keitä riisi kypsäksi ja lisää esim. pakastemaissia. mausta.

Juusto-porkkana-pannuleipä

Normaali 5 dl sämpylätaikina johon on alussa hiivan ja mausteiden kanssa lisätty 2 porkkanaa raastettuna sekä palanen juustoa, auringonkukansiemenet käyvät myös mainiosti. Taikina taputellaan pellille n. 1-1½ cm paksuiseksi ja kotonneena paistetaan 225 *c:ssä niin että pohja on ruskea.

sunnuntai 20. heinäkuuta 2008

Pitkästäaikaa..

En olekaan kirjoitellut vähään aikaan..Laitan kuvaa paljettitopista jonka sain valmiiksi noin viikko sitten. Tuli jo testattua sitä PMMP:n keikalla. :D (hyvä keikka muuten)
Eilen huomasin että ikkunalla kasvava chilini on tekemässä kahta pikkuista vihreää pötköä.. :D Tässä kuvaa siitäkin. Toivottavasti siitä näkee jotain.

tiistai 17. kesäkuuta 2008

Kesä










Olin lähes kaksi viikkoa isosena riparilla joten en ole kirjoitellut.. Tuossa alussa kuvia sieltä.
Nyt on raparperit parhaimmillaan, joten eilen tein niistä piirakkaa. Vaniljajäätelön kanssa njam.. :P Tänään löysin kierrätyksestä kivan keltaisen pussilakanan, ja nyt mietin että pidänkö sen
lakanana vai uhraanko mekkokankaaksi.. :S



torstai 29. toukokuuta 2008

Sukkia ja auringonpaistetta

















Sain valmiiksi sukat, polvekeraidalliset valkoisesta 7 veljeksestä. Vihdoin, näin juuri ennen kesälomaa! :D

Tänään oli vielä niin aurinkoinen ja lämmin päivä että piti ottaa kuvia.. Laiturilla olevista kalatiiroista yritin ottaa kuvia mutta ne lähti ennen kuin ehdin painaa nappulaa.. :/


perjantai 9. toukokuuta 2008

Kaikenlaista keväistä! <3




Enää 16 päivää peruskoulua jäljellä!! Aah.. Ja enää yksi koe eli matikan. Niin ja alle kahden viikon päästä on taas kolmenkympin kriisi vuoden lähempänä eli enää 14v. siihen.. :S Testasin myös uutta kameraa ja napsin sillä kuvia:
Pihassa kasvoi valkovuokkoja (?) iso läjä, sekä krookuksien taimia oli noussut mullasta.















Löysin lähetyskirpparilta eurolla ihanan, pyöreän, vihreän tarjottimen. Oikeasti se on ihan hiukan vaaleamman vihreä:

perjantai 18. huhtikuuta 2008

Mekko kirpparikankaista:


Niistä kahdesta kankaasta joita aiemmin esittelin täällä, syntyi tällainen mekko. Kaava on Modasta 3/2006, muistaakseni. Kuvassa mekon alla on ruskea toppi, sen kaula-aukko on siis v:n mallinen. Empire-linja, jonka kohdalla on 4,8cm leveä, pitkä satiininauha joka on takana rusetilla. Riittää myös vielä kietaistavaksi eteen. Kuva on taas mitä on..

perjantai 4. huhtikuuta 2008

Ipanan mekko




Koulussa tein pienelle tytölle (koko on siis 68) vaaleanpunaisen röyhelömekon. Kaavat on Muoti muksu-lehdestä vuodelta -98. Kaivelin siis äitini säilöjä.. Selässä on hassu aukko joka solmitaan suoraan yläosasta jatkuvilla nauhoilla. Ihan itsekkin haluaisin tuollaisen.. Ja kaverini pyysi minua jo hänen lastensa stylistiksi sitten kun niitä tulee! :D (eli ehkä 5-10v. päästä?) Taskuun muuten ompelin vielä pienen kukan..

perjantai 14. maaliskuuta 2008

Suklaata, mangoa ja takkia..
















Kaupassa alkoi tehdä mieli mangoa ja suklaata, ja ostinkin sitten (perjantain kunniaksi!) molempia. Paloittelin mangon ja uitin niitä "kuutioita" sulassa Suomi-suklaassa, eli siis missä on maito- ja valkosuklaata. Toinen noista kuvista on sitten otettu lekkuulaudalla, ei karvaisella kädellä.. Ruskeat viirut on veitsen jälkiä. :D Kuvat tas aika huonoja niinkuin tapoihini kuuluu.

Tein koulussa takin jossa on parinapitus ja valkoinen vuori missä on mustia palloja. Kaavat muistaakseni 1/2006, kannessa värikas raitapaita.. Nätänpä jotenkin pönäkältä tuossa kuvassa vaikka eikös mustan pitäisi pienentää.. :D

lauantai 8. maaliskuuta 2008

Vihreä mekkonen



Yhden illan juttu siis. Tein Burdan kaavoilla mekon, eurokankaasta ostetusta ohuesta puuvillakankaasta jossa on vihreällä pohjalla valk kukkia. reunoissa valk pitsiä ja sivussa kolme nappia. olkapäillä solmittavat nauhat.
Ohjetta piti muuten pidentää ainakin 7cm, eikä mielestäni vieläkään liian pitkä. (mutta olenkin reilu 170cm pitkä, johtuneeko siitä..?)
Ohje oli yömekkoon mutta sanokaa voiko tätä käyttää muutenkin vai näyttääkö ihan yökkäriltä?? Kuvan laatu taas ihan pepusta.. :D Ja kuvaajaa ei löytynyt joten piti tehdä teinix-maisesti peilin kautta. :D

torstai 28. helmikuuta 2008

Ostoksia.. jos jotain kiinnostaa, tuskin.. :D




Ostin kirppariltä kaksi kivaa kangasta, kokoa yhdellä kankaalla on noin 80x150cm. Ajattelin tehdä niiistä jonkinlaisen tunikan/mekon..
Toinen ostokseni on kahvintaimi! Maksoi 6,5e.. Ikkunalla istuksii. Pitää sumutella usein että viihtyy.. Myös sitruslannoitetta löysin vihdoin! Niin ja talvikengät.. Ne eivät olleet filmaattisella tuulella joten en kuvannut niitä..

keskiviikko 20. helmikuuta 2008

Lapaset valamiit+ paketti Valiolta! :P




Sain siis nuo jonkinlaiset läppälapaset valmiiksi.
Lapaset on hiukan paksummat tuosta läpän alun kohdalta.. Ranteessa on käänteellinen reuna, eli ensin pari senttiä oikeaa, sitten langankierto, 2o yhteen, lk, 2o yhteen jne.. Tuo ommellaan sitten nurjalle kiinni että jää tuollainen "epätasainen" reuna.
Tässäpä photoja:

Sain myös eilen Valiolta paketin. Heillä siis oli keräys : Kerää 10x 200g tai 5x 400g raejuustopakettien kantta, saat Valio Kukkamaito-essun ja Essut esiin-nyt leivotaan-kirjasen. :D Essua tuli jo testattua äsken, leivoin korvapuusteja. (tuli muuten aika mallikkaan näköisiä.. :D melkein kuin leipomosta) Hieman ruttuinen tuo essu tuossa kuvassa.. Ja kuva vinossa, unohdin kääntää.. :D


maanantai 18. helmikuuta 2008

Kämmekäslapasia ja hartialämmitintä (?)




Lauantaina aloin siis tekemään peitosta jääneistä langanpätkistä (eli siis jämälankojen jämälangoista) jonkinlaisia lapasia, joihin siis tulee läppä sormien päälle mutta sormia ei ole eroteltu. Kämmekäslapasetko?

Lainasin kirjastosta Dorte Lyagerin (kirjoitinhan oikein?) kirjan Neulo ja rentoudu. Siinä oli ohje hartialämmittimeen, jonka ajattelin tehdä. Löysin vielä varastoistani kaksi kerää valk. mohairlankaa.. Toivottavasti se riittää.. :/
Kirjassa kerrotaan miten hänellä (Lyager) oli jokin sairaus, masennus muistaakseni, ja kuinka neulominen auttoi kestämään sen yli. Kirjassa on myös monia muita tarinoita.. Auttoikohan minullakin virkkaaminen, koska olin to-pe kuumeessa, mutta veljelläni kuume kesti yli viikon? Minä virkkasin perjantaina vaikka vielä oli kuumettakin.. :D Ihan yhtä innolla ja kuume laski ilman lääkkeitäkin.. :D
Langat ovat aika rumasti kuvassa koska niistä oli lähtenyt kierrokset vähän "purkautumaan" säilytyksessä..

lauantai 16. helmikuuta 2008

Peitto vihdoin valmis!



Sain siis vihdoin tämän peiton isoäidinneliöistä valmiiksi! Kokoa sillä on nyt siis 15x9 ruutua eli n. 63x105cm.. (ilman reunoja siis) Jos olematon matikkapääni yhtään toimii. Tilkkuja yht. 135. Huoh.. Tyhjä olo. Mitä sitten tekisi? Ihan kuin ideoita ei olisi jo tarpeeksi!

Ohje reunukseen (jonka kuva on tosi huono, sori..)
Tee pylväs (tai siis se mihin tulee 1 langankierto ja sitten vedetään läpi pareittain, onko se pylväs? :D) 1 kjs, pylväs, kjs,, niin kauan että on 4 pylvästä mutta älä tee enää loppuun ketjusilmukkaa. Kiinnitä se sitten reunaan piilosilmukalla. Sitten uusi kaari samalla lailla eli taas pylväällä aloitetaan ;)

lauantai 9. helmikuuta 2008

Kasvejani -->



Ajattelin nyt siis laittaa kuvia kaikista viherpeukalointini tuloksista, jos vaikka jotakuta kiinnostaisi.. :D


Tässä siis edessä verigreipin taimi ja takana mandariini. Kummatkin ovat sellaisia 5-7 cm korkeita taimia, viime kesänä itäneitä.




Tämä isompi on sitten avokado, noin vuosi sitten ruukkuun tökätty yksilö. Korkeutta sillä n. 50cm, olisi varmaan 2m enemmänkin ellen olisi kesällä sitä nippaissut poikki. Tulossa on vielä kaksi siementä, ajattelin laittaa ne samaan ruukkuun kunhan ensin halkeavat..

Tässä on vain hyvin pieni osa kasveistani, vielä löytyy mm. paprika, useampi sitruuna, mango, kumkvatti, appelsiini..
Kasvatusohjeita saa kysyä, toivottavasti osaan neuvoa. Voin myös laittaa kuvia muistakin kasveista jos jotain kiinnostaa..

keskiviikko 30. tammikuuta 2008

Jee!

Huomasin tänään kirjaston seinällä mainoksen Jyväskylän käsityömessuista jotka on 5.-6.4. 2008!
Sinne pitänee päästä. Alankin jo säästämään, sillä se voi olla tarpeen.. :D
Aloin muuten eilen yhdistelemään niitä tilkkupeiton isoäidinneliöitä, vaikkakin niitä pitää vielä tehdä jonkin verran lisää..
Ajattelin myös tilata jostain netistä Kasvitarha ikkunalla-nimisen kirjan, jossa on paljon hyviä neuvoja hieman erikoisempien kasvien kasvatukseen, kuten mango, guava, kahvi yms.. Kirjoittaja muistaakseni Eva Rönnblom tai joku sellainen.. Olen jo vuoden ajan lainannut tätä kirjaa kirjastosta aina uusien uudelleen. :D

keskiviikko 23. tammikuuta 2008

Kaurareikäleipää :P


Tein siis eilen ja tänään (koska se eilinen meni parissa tunnissa) kaurareikäleipää!
Tässä kuva ja ohje yhteen leipään:
2dl vettä
25g hiivaa
3/4 tl suolaa
1 tl sokeria
½ dl kauraleseitä
1 dl kaurahiutaleita
n. 3dl sämpyläjauhoja

Liota hiiva lämpöiseen veteen, lisää mausteet, leseet ja hiutaleet. Lisää myös jauhoja niin että takina on kiinteä pallukka. Leivo pellille pyöreä, 1-2 cm paksu leipä, johon voit sormin venyttää reiän keskelle. Kohota ja ajele leipään taikinäpyörällä tai lusikan päällä osiin. Paista 225'C noin 20-30 minuuttia. Pidä liinan alla, ja syö heti! Njam. (pahoittelen kuvan huonoutta)