Huomasin tänään kirjaston seinällä mainoksen Jyväskylän käsityömessuista jotka on 5.-6.4. 2008!
Sinne pitänee päästä. Alankin jo säästämään, sillä se voi olla tarpeen.. :D
Aloin muuten eilen yhdistelemään niitä tilkkupeiton isoäidinneliöitä, vaikkakin niitä pitää vielä tehdä jonkin verran lisää..
Ajattelin myös tilata jostain netistä Kasvitarha ikkunalla-nimisen kirjan, jossa on paljon hyviä neuvoja hieman erikoisempien kasvien kasvatukseen, kuten mango, guava, kahvi yms.. Kirjoittaja muistaakseni Eva Rönnblom tai joku sellainen.. Olen jo vuoden ajan lainannut tätä kirjaa kirjastosta aina uusien uudelleen. :D
keskiviikko 30. tammikuuta 2008
keskiviikko 23. tammikuuta 2008
Kaurareikäleipää :P
Tein siis eilen ja tänään (koska se eilinen meni parissa tunnissa) kaurareikäleipää!
Tässä kuva ja ohje yhteen leipään:
2dl vettä
25g hiivaa
3/4 tl suolaa
1 tl sokeria
½ dl kauraleseitä
1 dl kaurahiutaleita
n. 3dl sämpyläjauhoja
Liota hiiva lämpöiseen veteen, lisää mausteet, leseet ja hiutaleet. Lisää myös jauhoja niin että takina on kiinteä pallukka. Leivo pellille pyöreä, 1-2 cm paksu leipä, johon voit sormin venyttää reiän keskelle. Kohota ja ajele leipään taikinäpyörällä tai lusikan päällä osiin. Paista 225'C noin 20-30 minuuttia. Pidä liinan alla, ja syö heti! Njam. (pahoittelen kuvan huonoutta)
sunnuntai 20. tammikuuta 2008
Kuvia piposta ja lapasista
perjantai 11. tammikuuta 2008
jesh, viikonloppu!
Sain tänään valmiiksi ne pikkuveljen lapaset ja pipon, mitä maanantaina aloin tekemään. Kuvaa en valitettavasti vielä saa koska ne piti jättää koululle näytille ja kuvattavaksi, mutta viikon päästä saan ne kotiin! ;) Ne on siis teddystä ja 7 veljeksestä, mustaa jossa oranssilla "lieskat"- jos en vielä aiemmassa tekstissä selittänyt..
Tiistaina fysiikan valtakunnallinen, eli siis koe jonka tekee kaikki suomen ysit, ainakin melkein kaikki. En kyllä ihan kaikkea ymmärrä fysiikan ihmeellisestä maailmasta, vaikka jotenkin aina saan n.8 kokeesta! Tuohonkin lukeminen syö aikaa käsitöiltä ja kokkauksilta.. :/
Pitäisi myös miettiä mihin hakee yhteishaussa. Ideoita on mutta nekin tuntuvat vaihtuvan aina välillä. :/ Tai siis eka paikka on mutta myös muita pitäisi hankkia jos ei pääsekkään sinne ekaan paikkaan. :/ huoh.. Oispas jo kesä<3 Ei tarttis miettiä koulua ja sais vaan virkata/neuloa riippumatossa.. Kesästä tulikin mieleen että pitäisi hankkia kesätyöpaikka.. :D
Selviämisiin!

maanantai 7. tammikuuta 2008
On tää elämä yhtä virkkausta..
Meneillään on nyt siis isoäidinneliöistä torkkupeitto. (laitan siitä kohta kuvaa jos osaan) Aiheena oli siis sisustustekstiili. Tilkkuja on nyt siis 99, tänään tulee todennäköisesti vielä pari lisää. Väreinä ruskeat, vihreät, valkoinen ja erilaiset harmaat, yhdistävä väri on tummanruskea. Langat on luultavasti 7 veljestä ja muita samankaltaisia, kätevästi saa langanloput sekä koululta että kotoa käytettyä! Joululoman aikana ehti hyvin virkkailemaan.
Lisäksi aloin tänään virkkaamaan pikkuveljelle pipoa ja lapasia, mutta niistä kuvaa sitten myöhemmin kun ovat valmistuneet.
Laitan (siis jos osaan) kuvan myös tekemistäni lapasista. Novitan ainosta väänsin joskus tuossa syksyllä jonkin sortin lovikkalapasten tapaiset, ranteessa musta raita. Ohje omasta päästä, kokeilemalla, silmukoita muistaakseni 36 ja puikot suunnilleen 4½.
Kommentoikaa! :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)